06 tammikuuta 2011

Palautuminen.

"Blogin palautus on onnistunut!"

No ku mulla tuli ikävä. Siispä, asiaan.

Viimeksi kokkailin kanapataa. Silloin Viiksi oli mailla vierailla ja yksin möllötin. Sen jälkeen Viiksi on palannut, viiksihaivenet välillä kasvojaan "kaunistaen", välillä pelkässä parrassaan. Pikkukotiin tuli joulu. Sitten joulu meni. Joulupukki toi monenmoista ihanaa. Ihanimpana kaikista ...tänttänttäääää..Nintendo Wiiiiiiiiin. Ja voin kertoa, että vasen peukalo on ollut siitä lähtien turta. Lisäksi myös ravistelin itteni niin jumiin et rintaan ihan mukavasti välillä pisti. Samalla tavalla kun rankan oksennusrupeaman (rankan illan) jälkeen seuraavana päivänä. Ah ihanaa on se. Mut se ei haittaa. Nintendo wiiiiiiiii. Varoitus: luvassa palon (tai ei ollenkaan) Nintendo juttuja... kuva täältä.


Sitten olen tehny uuden aluevaltauksen. Tie miehen, tai ainakin Viiksen, sydämeen käy pomppien karjalanpiirakkapolkua pitkin. Ja oon tehny niitä kahesti. Ja osasin. Ensimmäisen kerran ihan yksin ja itse. On se kyllä ihan hevon piiiiiip iso homma. Noin viis tuntia siihen menee plus puuron keitto päälle. Onneks niitä syö kuitenki pidempään kun viis tuntia. Tai no joku noutajamallin koira ehkä söis ne alle aikayksikön. Ja mikä parasta, piirakoita varten sain mummolta pikkusen piirakkapuolikan. Puolikka nimen omaan kuulemma. Nyt on toiselta mummolta tavan kaulin ja toiselta puolikka. Tykkään.

Sen lisäksi minusta on tullut työtön työnhakija :D Aijjai. Ja heti olisi tuolla vaatehuone ja kaikki muutkin säilytysvempailet huutelemassa mulle, et siivoo nyt senkin työtön. Mut.. jos mie haluisin pelata.. Siivousinspiraatiota ootellessa..Pelottaa jo valmiiks ku sitten ne kaikki ylimääräset kamat pitäs viedä kirpparille.. Oh noes..

Tällä hetkellä eniten huvittaa tulevaisuus. Tai sen välähdys. Minä ja pikkusisko laulamassa mummon synttäreillä maan korvessa kulkevi lapsosen tie....tarviiko tähän sanoo yhtään mitään??

Hyvää loppiaista muruset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti