14 lokakuuta 2011

Hyvää huomenta!

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin eihän se aamu enää ole. Mutta jos aamu lasketaan aamukahvista niin sitten. Pitkästä aikaa sisäinen herätyskello anto nukkua pidempään kuin yhdeksään. Flunssako tehtäviään siellä tekee. Ehkä. Viimestä arkivapaapäivää tässä vetelen ennen töitä. Aika ihanaa. Siksipä haluan jakaa teidän kanssanne tämän kauniin uunituoreen kuvan.


Pyyhe on lahja. Samoin ehkä muki. Tai en tiedä, koska mulla oli kaksi samanlaista, mutta toinen oli ohuempi ja se toinen on nyt rikki. Että toinen oli itse ostettu ja toinen lahja. Tärkeä tietoa? (Josta tulikin mieleeni, että työharjoittelussa toissakesänä yksi nainen sano minun näyttävän ihan tuolta mukin tytöltä.. Ja josta tulikin mieleeni, että uudessa työpaikassa on ihanan isot kahvimukit!)Tarkoitukseni oli vaan kettuilla blogilahjoista. Niin pyyhe ei "ehkä" oo kuitenkaan saatu blogin kautta.

Viime päivinä en oo tehny oikein mitään järkevää. Parannellut flunssaa pois. Kattonu liikaa Gossip Girlia ja ollu lötkö. Eilen kaapit huusi tyhjyyttään ja ukkelin tehdessä pitkää päivää töissä ajattelin kilttinä tyttöystävänä keksiä jotain ruokaa. Siitä syntyi erikoisruoka, tonnikalamakaroonilaatikkoasia. Laitoin pussillisen raakoja makarooneja, pari purkkii tonnikalaa (laitoin kolme niitä minipurkkeja), pussillisen babyporkkanoita ja hernettä ja maissia. Perään 1,2 l vettä johon oli sulatettu paketillinen koskenlaskijaa ja lihaliemikuutio. Ja mausteita jotain suap laittaa. Ja sipulia oisin laittanu jos ois ollu, laitoin jotain sipulirouhetta joka on menny vanhaks varmaan viime vuoskymmenellä.. Mutta ei mahanpuruja kellekään, kaikki hyvin siis. Mut pointtini oli, että aika helposti ja ihanan laiskasti sai tehtyä ruoan (ei tarvinnu pilkkoa muuta ku sulatejuusto..). Niin ja siis tunnin pidin 200-asteisessa uunissa.

Nyt lähden hakemaan lisää kahvetta.  Oikein erikoisen ihanaa perjantaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hyvä juttu, että rupesi taas kommentointi toimimaan! :) Tuo sinun bannerisi on kyllä yks ihanimmista mitä oon nähny. Tykkäilen kovasti! :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa kiitos <3
    Ja mukava ku rupes kommentointi rullaamaan. Monesti oon yrittäny, mut on kärsivällisyys loppunu kesken koittaa uudelleen. ja uudelleen. ja... ;D

    VastaaPoista