10 huhtikuuta 2011

Matkalta

Täten kerron teille matkastani Kainuuseen, sukuni majamaille, Suomussalmelle. Lähdimme matkaan äitini Saab-merkkisellä, Erik-nimisellä henkilöautolla noin kello kolme. Ensimmäinen etappimme oli Joensuun Prisma ja sen Heburger.. Hahaaa. Päästiin tosi pitkälle. No mutta sitten kävimme ostamassa matkaevästä ja nappasimme serkkulikan kyytiin. Ja niin alkoi matka.

Ajokeli oli mitä mainioin, tiet sulat jne. Mitä nyt välillä vähän hyppyreitä ja niitä sen vastakohtia eli monttuloita. En oikeesti aio kertoo tästä tän tarkemmin mutta läks nyt lapasesta. Tässä ne lupaamani kuvat..

Matkaevääni sisuksista paljastui ihana orava, jolla oli karvainen masu.
 Perille päästyä serkkuni poika palkkasi minut virkkaamaan pitkäjalkaiselle nukelleen (barbille) leningin. Tein työtä käskettyä. Melkonen työnjohtaja oli ku välillä uhkas ottaa palkastani puolet jos en tee tarpeeks nopeeta. Lopussa neito sai leninkinsä. Työnantaja oli tyytyväinen.

Kunnes toi seuraavalla kerralla mukanaan miesbarbin. Sekin kuulemma ois tarvinnu vaatteet. Paidan ja housut. Onneks pystyin tässä vaiheessa vetoamaan projektin hitauteen ja omaan lähenevään kotiinlähdön aikaan. Pojan mummo saattaa joutua ompeluhommiin :D  Tässä siis leninki:
Semmosta kuvamatskuu ;D

5 kommenttia:

  1. On aika hieno tuo leninki :) mie kun oon haaveillu että vähän ois hauskaa kun ois barbi ja sitten vois suunnitella ja tehä vaatteita, mutta minne ne vaatteet sitten antas.. niin miehän voisin sinne lähettää :D

    VastaaPoista
  2. Ehottomasti. Pikkumies ois innoissaan ku sais lisää vaatteita :D

    VastaaPoista
  3. Nasu - niin tosiaan! Voisit tehdä vaatteita molemmille pitkäjalkaisille. Kovasti olen Henhi ilahtunut, että saan taas blogiasi lukea. Kiitos, nam. Ja ulkoasukin miellyttää silmääni. Molempia.

    VastaaPoista
  4. Nasu - niin tosiaan! Voisit tehdä vaatteita molemmille pitkäjalkaisille. Kovasti olen Henhi ilahtunut, että saan taas blogiasi lukea. Kiitos, nam. Ja ulkoasukin miellyttää silmääni. Molempia.

    VastaaPoista
  5. Voi Palicca :D Ollos hyvä osto lämmin ja niin edelleen. Pusi pusi.

    VastaaPoista